Joutsenten yö

”Mä oon käyny joka kerta täällä lammen rannassa sillon kun noista vertaissiskoista on joku lähteny taivaan matkalle. Yks kerta oli semmonen tosi kaunis, upee syksypäivä ja tää oli ihan täynnä joutsenia tää lampi. Ja me laskettiin et niit oli joku nelkyt. Nelkyt niit joutsenia ja ne teki semmosia pieniä laumoja ja lähti aina semmosessa pienessä parvessa sitten lentoon ja, kunnes siitä yks yksinäinen joutsen lähti ja lentään ja se kiersi tätä lampee, lammen ympäri ja kiersi ja kiersi tota lampee ja itki semmosta tosi yksinäistä itkua ja sit se lähti yksin lentään tonne. Se lensi meiän yli sillain ihan tosi matalalta niin kun et tuntu siltä et jos ois nostanu käden niin ois voinu silittää sitä joutsenta vaikka mahasta. Se oli yks siskojoutsen. Lähti matkalle. Sen jälkeen mä oon tullu aina sytyttään kynttilän tänne”.

Näin kertoi siskomme Marjo-Riitta Karhunen Avec Tastula -ohjelmassa vuonna 2015. Seuraavan kevään maaliskuussa oli Mallun aika nousta siivilleen. Hänen siunaustilaisuutensa iltana maaliskuun alussa kuljimme tuon samaisen lammen rannalle ja sytytimme kynttilät hänen ja kaikkien edesmenneiden siskojen muistolle. Samanaikaisesti Siskojen kynttilät syttyivät ympäri Suomen.

Kun kuljimme lammelle, juttelimme että taitaa vielä olla liian aikaista joutsenten paluulle. Siinä samassa edessämme näkyi yksinäinen joutsen, joka lensi suoraan ylitsemme uljaana ja vaitonaisena. Tuo hetki ei unohdu koskaan.

• • •

Vietämme Joutsenten yötä ja taas me puhumme kuolemasta.

Tieto siitä, ettei mitään enää ole tehtävissä, lamaannuttaa meidät joka kerta. Siihen ei totu, eikä ole sanoja. Tekisi mieli paeta, tai seisoa vierellä, tai pitää kädestä. Mitä vastata nuorelle äidille, joka ratikassa miettii ääneen, mitä hänen kaksivuotiaansa tulee hänestä muistamaan?

Nousee suru ja huoli kuolevan lapsista, puolisosta, kaikkien jaksamisesta. Tulee pelko omasta tulevaisuudesta: jos siskon loppu tulikin näin nopeasti, paljonko minulla mahtaa olla aikaa?

Syyllisyys nostaa päätään: miksi minä saan jäädä, kun lapsilta otetaan äiti? Sekä silmitön raivo, kun kuuntelee kommentteja: ei taistellut tarpeeksi.

Sosiaalisen median myötä voimme nykyisin olla läsnä toisillemme aina kuolemaan asti. Se ei ole helppoa, mutta se on tärkeää. Keskustelemme asioista, joista julkisesti ei puhuta – kun ei haluta huolestuttaa ketään, ei tohdita ryhtyä hankaliksi, kun ei jakseta, kun aikaa ei enää ole.

Yhdelle siskolle ei löytynyt saattohoitolähetettä, vaikka hoitokoti pyöri puolityhjänä; toinen ei saanut apua kotiin. Kolmannen puoliso halusi avioeron, ja nainen hoiti kotinsa myynnin vain viikkoja ennen kuolemaansa. Neljäs otettiin saattohoitohaasteena, ja viides kuoli suunnattomissa kivuissa, vaikka yleinen käsitys onkin, ettei sellaista Suomessa tapahdu.

Me Siskot emme halua, että kuolema siivotaan näkyvistä. Vaadimme jokaiselle mahdollisuutta hyvään kuolemaan; apua kuoleman kysymysten käsittelyyn jo hyvissä ajoin ja neuvoja läheisten kanssa keskustelemiseen. Tarvitsemme tukea käytännön asioiden järjestelyyn.

Minkälainen sitten on hyvä kuolema?

Eräs siskoista kuoli kotisohvallaan sillä välin, kun isä haki pikkuista päiväkodista. Kun lapsi saapui, hänkin huomasi, että hymyilevä äiti oli lähtenyt taivasmatkalleen. Hänen viereensä oli kuitenkin turvallista käpertyä katsomaan yhdessä vielä viimeinen Pikku Kakkonen.

Sytytetään kynttilät kiitollisina kaikesta, mitä yhdessä olemme saaneet kokea. Rakkaus ei koskaan kuole.

Lentäkää, te rakkaat joutsenet!

****

Kynttilät syttyvät jälleen lauantaina 23.3.2024.

#joutsentenyö #minämuistan #liekkipalaa #etoleyksin

****

Avec Tastula-jaksot:
Saavatko pienten lasten äidit kuolla?
Jälkikirjoitus

 

 

---

Video 2019 © AnnaLouise Company
Video 2018 @ Anssi Toivanen
Joutsenkuva © Heidi Turunen